Ensimmäinen flashback. Englanniksi jostain oudosta syystä

Melody ran past with a bunch of other kids, all screaming and laughing and all in all, making a god awful noise. Kevin glared after them with a scowl. Then he turned his disapproving gaze to mother. She was smiling faintly at the children. She looked at her son, still smiling. Kevin felt the frown go and make room for a smile. They were standing side by side, he and Demi, like they had been trained to do. Demi wasn’t as tall anymore, he had grown nearly half a head taller and his growth wasn’t even starting properly yet. He stepped to mother’s embrace, putting his head under her chin and squeezing tight. She petted his hair. She had always loved that hair, like fire. Kevin pulled away and started running towards the training hall with his sister. They had been delayed. They were late.

It was the last time she ever smiled at them.

Oi opinnäytetyöni!

Voi luoja, tänään oli tullut sitten viestiä (taas) tuosta ontista, tehostettuna ihan liian monella huutomerkillä. Pikku hiljaa alkaa tehä mieli vaan sanoa että siin on, muuta en tee, lähetä paperit postissa. Mä en ymmärrä, miksi se maikka haluaa sen mun työn kansiin eläkepäiviä varten! Noin huonoa tekstiä ei varmaan kärsi lukea ees yhtä kertaa, saati sitten uuestaan joskus hamassa tulevaisuudessa...
Sitä paitsi se on ihan saamarin lyhyt! Miten voi olla näin huono kirjottamaan pohdintoja? Haluiskohan joku kirjottaa ne mun puolestani?
Ja sitten vielä kämppis kehtas lahjoa mun niinki pienellä summalla ku 50 euroa, että tekisin senki työn loppuun! Häpeällistä, pitäis saada pari nollaa perään ni sitten voisin yrittää kirjottaa aiheesta mistä en tiiä mitään :D

Uusi oma blogi. Hmmm....

En kyllä voi sanoa että vihaisin mitään niin paljon kuin ensimmäisten merkintöjen tekemistä. Jotenkin aina tuntuu, että niihin pitäisi keksiä jotain hirvittävän syvällistä tai relevanttia asiaa kirjoitettavaksi. Kamalat paineet siitä tulee, ei siitä muuta kostu. Eikä oikeastaan ole väliä, mihin merkintä laitetaan. Vaikka olisi ensimmäisen luennon muistiinpanoista kyse, niin aina tuntuu että kyllä tähän vihkon sivulle nyt olisi jotain järkevämpää pitänyt saada aikaiseksi kuin shakkilautaväritys tai sanapeli vieruskaverin kanssa.

Tätäkin blogin aloittamista olen miettinyt ikuisuuden. Nyt, kun pitäisi kaikki aika ja kirjoittamistaidot uhrata päättikselle, päädyin jälleen välttelemään kirjoittamista, tällä kertaa potentiaalisella kirjoittamisella. Toisaalta, aina sanotaan, että jos on ongelmia kirjoittamisessa, pitäisi vain kirjoittaa. Kyllä se sieltä sitten lähtee, jos on lähteäkseen.

No jaa, saa nähdä kuinka aktiivisesti tätäkin jaksaa päivitellä ja saako tänne mitään mainittavaa edes kirjoiteltua. Noita vanhoja käsityökuvia nyt tietysti voisi laitella, sehän tässä on pohjimmaisena ajatuksena ollut jo vuoden päivät. Niistä nyt saanee jokusen päivityksen. Mutta tokko siitäkään kukaan ottaa itseensä vaikka tämä jäisi ainoaksi päivitykseksi koko vuoden aikana.

Hyvää pääsiäistä!